Hyppää sisältöön

Retki Etelä-Karjalaan

Ajankohta ja kellonaika
16.6.2026 klo 7:45 – 17.6.2026 klo 17:00
Paikka
Etelä-Karjala

Etelä-Karjalaan suuntautuva jäsenretki on matka naapurimaakunnan maisemiin ja historiaan. Bussimatka alkaa Kouvolan Matkakeskuksesta tiistaina 16.6. klo 7:45. Ensimmäisenä kohteena on Pulsan asema, jossa nautitaan aamukahvit. Matka jatkuu Vuoksenniskalle paikkaan, jossa Hitler ja Mannerheim tapasivat kesäkuussa 1942, kun Saksan johtaja tuli onnittelemaan marsalkkaa syntymäpäivän johdosta. Seuraavana on vuorossa Rautjärvi ja sen uusi kirkko kauniilla kirkonmäellä. Hugon Pappilassa herkutellaan paikallisella rieskalla, jonka jälkeen tutustutaan Kollaa ja Simo Häyhä museoon. Noin klo 15.30 saavutaan majoittumaan Imatran kylpylään, jossa on päivällinen sekä mahdollisuus käyttää kylpyläpalveluja. Illan aikana voi myös osallistua pienelle Saimaan risteilylle lisämaksusta 24 euroa.
Keskiviikkona 17.6. ohjelmassa on Konnunsuon entinen vankila (varmistus vielä puuttuu) ja Saimaan kanavan museo kauniine ympäristöineen. Lounaalle mennään Lappeenrannan Kasinolle. Lisäksi aikaa jää satamatorilla kulkemiseen. Kouvolaan saavutaan noin klo 17.00.
Matkan hinta on noin 190 euroa 2 hengen huoneessa ja noin 215 euroa 1 hengen huoneessa. Sisältää em. palvelut.
Tiedustelut ja varaukset Merja Rossi puh. 0400 986 954, rossimerja4@gmail.com.

Merja Rossi, rossimerja4@gmail.com, puh. 0400 986 954

Muut tapahtumat

Tapahtumakalenteri